lauantai 26. toukokuuta 2018

Minäkö ympäristöaktivisti?

Muistatte varmaan taannoisen linnunpesäcasen, josta paisui astetta suurempi juttu. Pienestä mokasta huolimatta sain todella hyvää palautetta monilta ihmisiltä. Eräältä lähipiirin ihmiseltä tullut kommentti jäi kuitenkin mietityttämään. Kommentti ei ollut mitenkään ilkeä, mutta selkeästi jotain on käsitetty väärin. En muista kommenttia ihan sanatarkasti, mutta sisältö meni jotakuinkin näin:

"Kun sä olet ennen ollut sellainen rämäpää, niin me ihmeteltiin, kun susta on yhtäkkiä tullut tuollainen ympäristöaktivisti."



Hetkonen... enhän mä mikään ympäristöaktivisti ole? Se, että mun mielestä roskaaminen on väärin, ei mun mielestä ole mitään aktivismia, vaan ihan normaali asia. Enemmän ihmettelen ihmisiä, jotka ajattelee, että roskaaminen on ok. Muutaman sattuman kautta päädyin radioon keskustelemaan tärkeästä asiasta, siinä se.

Meillä kierrätetään osa jätteistä. Sekin on mun mielestä ihan täysin normaalia. Kierrättäisin mielelläni vielä enemmänkin, mutta se vaatisi isommat jäteastiat kotiin sekä aikaa ja hieman perehtymistä asiaan. Nykyään myös maksan mielelläni hieman enemmän kotimaisesta tuotteesta kuin vastaavasta ulkomaisesta, ja meillä ei kotona syödä esimerkiksi muita kuin kotimaisia kurkkuja, tomaatteja ja salaattia. Monissa muissakin tuotteissa kiinnitän huomiota kotimaisuuteen, edellä vain esimerkki.

Myös kodin hankintojen ja vaatteiden kanssa olen suhteellisen tarkka. Tää johtuu osakseen myös siitä, että kodin hankintoihin käytettävä raha on yleensä melko vähäistä, mutta myös siitä, että mä tykkään käydä kirpputoreilla. Kuten joskus viime vuonna esittelinkin, olen tehnyt monia hyviä löytöjä kirppareilta murto-osalla uuden tuotteen hinnasta. Miksi ihmeessä maksaisin uudesta tuotteesta useita kymppejä, kun voin saada uudenveroisen alle vitosella? Ja ostan mä edelleen silti vaatteita myös ketjuliikkeistä kuten H&M, jos en kirpparilta satu löytämään etsimääni. Kun tavarat/vaatteet poistuvat syystä tai toisesta käytöstä, niin ehjät annan/myyn pois. En voi ymmärtää, miksi ehjiä vaatteita ja tavaroita heitetään roskiin. Pyrin aina ostamaan kestävää ja kuluttamaan loppuun asti.


Tekevätkö nämä asiat minusta ympäristöaktivistin? Mielestäni ei todellakaan. On kuitenkin erittäin hyvä, että olen kiinnittänyt huomiota omiin kulutustottumuksiin sekä kierrätykseen. Pienetkin muutokset ovat aina askel parempaan päin.

Millaisia kulutus- ja kierrätystottumuksia teillä on?

perjantai 18. toukokuuta 2018

Läskin itsetuntoulinat

Jokaisella on joskus itsetuntopaineita kropan koosta riippumatta, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Varsinkin alkava kesä, helteet ja kevyempi pukeutuminen on aiheuttanut mulle murheita enemmän kuin tarpeeksi. Mullahan on ylipainoa, useampi kymmentä kiloa.

Oikeastaan ongelma ei ole siinä, etteikö olisi saatavilla kivoja vaatteita. Mä todennäköisesti löytäisin siedettäviä vaatteita, mutta esteenä on raha. Sitä kun ei opiskelijan ja työttömän taloudessa ole tarpeeksi. Toki joo, mähän aloitin kesätöissä parisen viikkoa sitten, mutta palkka tulee vasta ensi kuussa, ja siitä menee iso osa ihan perusmenoihin. Niinpä pitää vaan sinnitellä sillä, mitä vaatekaapissa on. Mulla on ehkä kolme kesäasua, jotka eivät aiheuta mussa itseinhoa ja itkuparkuraivareita, kun menen peilin eteen. Näitä yritän pestä mahdollisimman tiheästi, muttei aina ehdi eikä kehtaa olla samoissa vaatteissa, ja silloin vedän suosiolla päälleni pitkähihaista, vaikka olisi helle. Tässä ehkä syy, miksi pidän keväästä ja syksystä eniten; saan verhottua itseni vaatteiden alle piiloon, ja mulla on kivoja farkkuja, huppareita ja puseroita.

Tässä vaiheessa mieleen juolahtaa varmaan kommentti: "Mikset laihduta?". Toki mä olen yrittänyt; liikkunut, lisännyt vedenjuontia, syönyt tervellisesti, vähentänyt herkkuja, ollut jopa kokonaan syömättä. "Se on helppoa, syöt vaan vähemmän kuin kulutat." Olisikin niin yksinkertaista. Toivoin, että CPAP-laite toisi helpotusta; heikkolaatuinen tai liian vähäinen unihan lihottaa. Kysyin laihdutusjutuista joskus kauan sitten jopa eräässä FB-ryhmässä, kerroin itseinhosta ja kun ei vaan paino tipu. Sain vastauksen, että ilmeisesti en sitten inhoa itseäni tarpeeksi. Se ei siis riitä, että itken peilin edessä usein, tai pyydän H:ta ottamaan minusta kuvia blogiin, mutta poistan ne kaikki kertarysäyksellä, koska näen kuvissa ruman syöttösian.



Mä pitkään tykkäsin omasta ulkonäöstä ylipainosta huolimatta, juurikin viime syksystä tähän hetkeen. Toki aluksi oli kivaa, kun sai kaivaa taas kaapin pohjalta kesävaatteet esille, nyt ne lähinnä ahdistavat. Myöskään kaverin heittämä kommentti "sä näytät ihan mun mutsilta" tuntui suoraan sanottuna ihan vitun paskalta, vaikka heitinkin vitsiä aiheesta heti tuon kommentin jälkeen. Muutenkin heitän ylipainostani todella paljon vitsiä. Siitä on tullut jo suojautumiskeino. Jos mä osaan nauraa itselleni, niin ehkä ne ei pilkkaa mua, vaan me nauretaan porukalla. Heitän usein vitsillä olevani norsu tai hylje. Hylkeethän on söpöjä vaikka ovat pyöreitä; olenhan minäkin söpö? Sen sijaan H:n kanssa vitsin heittäminen ei tunnu niin pahalta: olemme molemmat ylipainoisia, ja tiedämme, mitkä asiat ei loukkaa toista.

Huomaan usein olevani kateellinen sille, että H:lla on tosi paljon tukijoita taustalla. Samaan aikaan olen todella ylpeä hänen yli 50 kilon pudotuksesta, mutta samaan aikaan surullinen, etten mä siinä ajassa saanut kuin painoni nousemaan. H on saanut esimerkiksi rahapalkkioita tietyn rajapyykin ylityksestä. Tottakai olen onnellinen toisen puolesta, ja jatkan tukemista, vaikka välillä kaipaisi itsekkin tukea oman projektin kanssa. "Eikös sun läheiset tue sua sitten?". Varmaan joo, ehkä ei.  Haluaisin ehkä jotain muutakin kommentteja kuin "hyvä" tai "tuossa on hirveästi kaloreita!", enkä nyt todellakaan tarkoita että olisin rahaa vailla. Tahtoisin, että joku ottaisi kädestä kiinni, sanoisi "ei hätää, tehdään tämä yhdessä, minä autan". Ja olenhan mä saanut vuosia sitten yhden kommentin läheiseltä: "Sä olet kaksikymppisenä yli satakiloinen.". Hän oli oikeassa, ja samalla jätti ikuiset arvet teini-ikäiseen minuun. Myöskin "kai sulla on noin paksut reidet kun syöt niin paljon leipää" on jäänyt mieleen, olisinkohan ollut tuon kuullessani 13- tai 14-vuotias. Tuon ikäisen ei todellakaan kuuluisi kuulla tuollaisia kommentteja yhtään keltään.

Kuvat, jotka olivat jo roskakorissa, mutta palautin ne vielä tätä postausta varten.

Olisiko kaikki toisin, jos mulla olisi lapsena ja teininä ollut joku liikuntaharrastus? Mahdollisesti joo, ehkä ei. Tosin mä teininä tykkäsin pyöräillä paljon, joskus jopa 20 kilometriä päivässä. Oisin halunnut kokeilla erilaisia harrastuksia, mutta no, nallekarkit ei mene aina tasan. Onko tämä se syy miksi inhoan liikuntaa nykyään? Ehkä. Ja miksi ihmeessä teini-ikäiselle minulle ei kukaan kertonut, että laihduttaminen ja syömättömyys ei auta mitään? Jossittelu ei kuitenkaan auta.

Siitäkin huolimatta se syyllinen on siellä peilissä, kun kampean päälleni liian pientä t-paitaa kyynel silmässä, ja yritän tunkea masumakkaroita farkun vyötärön sisään. Epäonniset sattumat, nautinnon hakeminen ruuasta, pelko ja inho liikuntaa kohtaan sekä joskus vuosia sitten hyvinkin alkoholipitoinen ruokavalio ovat tehneet tehtävänsä. Siltikin jaksan uskoa, että joku kaunis päivä mä vielä olen normaalipainoinen, ja pääsen näyttämään kaikille. "Mä tein sen."  

Painiiko joku muu teistä samojen ongelmien kanssa? 

torstai 17. toukokuuta 2018

Ulkoasun muuttamisen tuska

Jokainen tietää sen tunteen: blogin ulkoasu on jo pidempään kaivannut uudistusta, mutta kun tietää, mikä rumba se on, asiaa haluaa vaan pitkittää. Jossain vaiheessa asialle on kuitenkin yleensä pakko tehdä jotain, ja niinpä minäkin ryhdyin tuumasta toimeen!

Olen sinänsä "laiska" ulkoasun muuttaja, että muokkaan yleensä "vain" taustakuvan, bannerin, värimaailman, fontit sekä esittelyn. En siis koske asetteluun ollenkaan, koska miksi korjata sellaista mikä toimii. Lisäksi aiemmin mainitussa listassa on puuhaa useammaksi tunniksi.

Vaikein osuus on värimaailman päättäminen. Pyörittelin varmaan 20 eri vaihtoehtoa läpi Patterncoolerissa ennenkuin päädyin tähän. Suurin osa näytti jotenkin levottomilta oksennuksilta, ja loppuvaiheessa olin jo lähes itkun partaalla ja tuskanhiestä märkä, kun ei mikään tuntunut näyttävän kivalta. Olen epävarma tästä nykyisestäkin, ja otan enemmän kuin mielelläni palautetta taustasta sekä koko blogin ulkoasusta.

Muu ulkoasu olikin jo helpompi, kun värimaailma oli päätetty. Halusin rauhallisen ja yksinkertaisen bannerin, ja mielestäni onnistuin hyvin. Tekstien väri oli helppo muuttaa copypastaamalla värin HTML-koodia.

Ongelmia tuli vastaan, kun huomasin, että blogissani ei ole alhaalla sitä copyrightjuttua. Samoin ruma ja turha "Tilaa blogitekstit (Atom)" -teksti roikkui edelleen mukana. Varmaan tunnin ähräämisen jälkeen sain blogin alaosankin siedettävän näköiseksi. Sain päivitettyä esittelynkin siinä sivussa. Pistetään vielä vertailukuvat:





Eniten mietityttää tuo taustakuva ja pidin entisestä fontista ehkä hieman enemmän. Ähh...

Mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta? Kaipaatteko jotain vanhasta ulkoasusta? 

Kotini on linnani, osa 6: Makuuhuoneen muutokset

Sarjan edellisessä osassa esittelin muuttunutta olohuonetta, ja myös makuuhuone on kokenut muutoksia, muttei tosin niin rankalla kädellä kuin olkkari. Makkarin muutokset tapahtuivat jo heti alkuperäisen postauksen jälkeen, ja senkin jälkeen olemme kääntäneet sänkyä ja lisänneet pieniä juttuja.


Eli me saatiin viime vuoden alussa sukulaisilta sänky patjoineen. Se tunne, kun ei enää tarvitse sulloutua kapeaan sänkyyn! Rakastan tuota sängynpäätyä; iltaisin on näppärää, kun ei tarvitse nousta sängystä ylös sammuttaakseen valot, koska noiden hyllyjen alareunoissa on lamput. Saan myös nätisti kaikkea tarvittavaa tuohon hyllyille, kuten huulirasvan, kosteusvoiteen, nenäsuihkeen, puhelimen sekä tottakai CPAP-laitteen. Sänky on myös kokonaisuudessaan kivan erilainen, enkä ole kenelläkään nähnyt samanlaista.

Tv-tasoonkin on tullut pieniä muutoksia. CPAP-laitteen laukku ja Playstation 2 ovat löytäneet paikkansa, ja nurkkaan on ilmestynyt terraario. Mitäs ihmettä?


Terraariossa asustaa akaattikotilot nimeltään Poju ja Tyty. Sinänsä ristiriitaista antaa sukupuoleen viittaavat nimet olennoille, jotka ovat kaksiavuisia. Mielikuvitus loppui kesken, ja nuo nimet tulivat ns. vahingossa käyttöön. Nämä kotilot, tuttavallisemmin toukat, tulivat meille viime kesänä. Ne päätyivät meille ikäänkuin vahingossa; ensin tuo isompi ruskea eli Poju, ja seuraavana päivänä tuo vaaleampi eli Tyty. Poju näytti silloin vielä kovin yksinäiseltä (oli puolikkaan sytkärin kokoinen), ja haettiin kaverilta sitten toinen kaveriksi. Terraarion takaseinässä on DC-fixiä, jonka H on laittanut. Terraarion toiselta puolelta löytyy kaikille tuttu "the chair", eli johon dumpataan yleensä kerran käytetyt vaatteet.

Makkari on kokonaisuudessaan mukava. Toki tuo sängyn ja seinän väli, josta pujahdan omalle puolelleni, voisi olla isompi. Tykkään silti enemmän pienestä makuuhuoneesta kuin isosta. Olemme lopettaneet muuten päiväpeiton käytön lähes kokonaan, jos joku ihmettelee. Käytimme päiväpeittoa ehkä kaksi kertaa vuodessa, joten päätin jättää sen pois näistä kuvistakin.

Mitä mieltä olette aavistuksen uudistuneesta makkarista? Tykkäsittekö enemmän vanhasta vai uudesta sängystä?

torstai 10. toukokuuta 2018

Auringonlaskun metsästäjät

Maanantaina oli todella kaunis ilma, ja ehdotin H:lle, että lähtisimme Kirjurinluotoon kuvaamaan auringonlaskua. H lähti mielellään, koska haluaa tukea mun blogiharrastusta, ja on innoissaan, kun olen taas innostunut kirjoittamaan ja kuvaamaan. Niinpä suuntasimme yhdeksän aikaan Kirvatsiin. En kuitenkaan tajunnut ajatella, mihin suuntaan aurinko laskee, ja niinpä itse auringonlaskusta ei juurikaan saatu kuvia (note to self: opettele ilmansuunnat). Kaikesta huolimatta sain ihanan keväisiä kuvia napsittua, ja oli hieman vaikea valita, mitkä tähän postaukseen laitan.








Myös H innostui kokeilemaan kameraani, ja hänelläkin on selkeästi sellaista "valokuvasilmää". Olemmekin suunnitelleet, että lähtisimme valokuvaamaan yhdessä useamminkin, ja pari hyvää kuvauspaikkaa on jo löydetty. Seuraavat kaksi kuvaa ovat H:n ottamia, mutta minun editoimia.




Kävimme myös pikavisiitillä Ruosniemessä. Aurinko ehti kuitenkin laskea, ja alkoi olla jo viileää, joten sovimme, että menemme joskus päivänvalolla kuvaamaan enemmän.
 



Mitä piditte kuvista? Oletteko te saaneet kivoja "kevätkuvia"?

tiistai 8. toukokuuta 2018

Bloggaajan unelma vai nolouden huipennus?

Monet teistä ovatkin varmaan lukeneet Ylen jutun linnunpesästä, joka oli valmistettu isolta osin roskasta, ja tarkkasilmäisimmät huomasivat, että kuva oli minun ottama. Postasin kuvan alunperin FB-ryhmä Naistenhuoneeseen ja sen jälkeen julkisena omalle seinälleni. Minua suututti, että miten tällainen voi olla totta. Eihän linnunpesän kuuluisi näyttää tältä? Yleltä tuli aamulla haastattelupyyntö, ja he kirjoittivat aiheesta jutun. Pääsin juttelemaan aiheesta myös paikallisradiossa. Kun pääsimme toimittajan kanssa paikalle, huomasimme, että kyseessä onkin taideteos.

Mä kävin kyseisellä paikalla eilen kerran ja tänään ennen radiolähetystä myös kerran, ja en huomannut teoksen vieressä olevaa kylttiä, joka kertoo sen olevan kätkettyä taidetta. Myöskään H ei eilen kyseistä kylttiä huomannut. Minuutit ennen radiolähetystä olivat pitkiä, ja halusin vain paeta maan alle. "Miksi mä en nähnyt tuota?!" "Nyt nolaan itseni ja vielä yhdessä Suomen suurimmista medioista!". Radiojuttu meni kuitenkin jännityksestä huolimatta hyvin, ja sain kehuja monilta eri ihmisiltä luontevuudestani. Hävettääkö vielä?

No ei todellakaan! Vaikka mä "mokasin", enkä huomannut tuon "linnunpesän" olevan taideteos, niin kyseessä on silti tärkeä aihe ja oikea ongelma. Teos oli puhutteleva, herätti monissa ihmisissä ajatuksia ja oivalluksia, ja näytti niin aidolta, että jopa asiantuntija veikkasi sen olevan varislinnun tekemä. Olen myös selaillut nettiä, ja nähnyt useita kuvia, joissa oikeissa linnunpesissä on käytetty muovia ja muita roskia. Ongelma on siis todellinen, ja pääsin puhumaan tärkeästä asiasta. Kaiken lisäksi taiteilija sai näkyvyyttä teokselleen. Asia kääntyi siis lopulta voitoksi!

Kävimme eilen myös Ruosniemessä kuvaamassa illalla, ja taas suututti. Kiipeilin siinä järkkäri kainalossa pitkin kallioita, ja samalla jouduin väistelemään lasinsiruja. En ymmärrä, että miten joku voi olla niin vitun idiootti, että särkee lasipulloja noin kauniiseen paikkaan (tai ylipäätänsä mihinkään). Paikalla oli myös mm. tyhjä sipsipussi ja muuta epämääräistä muoviroskaa. ARGH! Kaikesta huolimatta saimme sekä Kirjurinluodosta sekä Ruosniemestä myös kauniita kuvia, ja lupaan postata parhaat otokset tänne loppuviikosta!

YLEn juttu "linnunpesästä" löytyy täältä. Tämä kätketty taideteos oli siis osa Porin "Kätketty taide"-näyttelyä, joka toteutettiin pari vuotta sitten. Taideteos on nähtävillä Kirjurinluodossa.


Kiitos Heli Koskela, sait meidät ajattelemaan.


 
Mitä ajatuksia tämä teos teissä herätti? Oliko tämä "mokani" mahtava vai todella nolo?

maanantai 7. toukokuuta 2018

Kotini on linnani, osa 5: Olkkari uusiksi pienellä budjetilla

Jotkut teistä varmaan muistavat meidän edellisen olohuoneen, joka oli ehkä kotoisa, mutta jotenkin silti ruma, ainakin omasta mielestäni. Joulun alla, kun kissanpissiongelma alkoi ratkemaan, saimme laitettua olohuoneen uusiksi. Uusi ratkaisu on mielestäni raikas ja huomattavasti avarampi, kuin ennen. Jos haluatte vertailla, niin entinen osa löytyy täältä.


Näitä kuvia katsoessa ja muokatessa löysin itsestäni taas pienen perfektionistin. Apua, tahra sohvassa tai matossa, hiekanjyvä siellä täällä, karvaa joka paikassa. Päätin kuitenkin olla muokkaamatta niitä pois, koska jokaisessa eläin- ja/tai lapsiperheessä ne on tuttuja juttuja (tosin tietääkseni lapsilla ei ole keväällä karvanlähtöaikaa). Pöytäliinoja ei ole silitetty ja tyynyt ovat sikin sokin. Hauskinta on se, ettei minua häirinnyt nämä asiat, ennenkuin näin ne kuvissa.

Verhot ovat samat kuin aiemminkin, ne ostin kirpparilta vitosella joskus kauan sitten. Ostin myös toiset, vaaleansiniset verhot Jyskistä, mutta nuo ruskeat sopivatkin niin kivasti tuohon olkkariin, että jätin ne paikoilleen. Tyynyt ovat Jyskin alennusmyynneistä, samoin pöytäliinat. Jotain pientä sisustussälää ostin paikallisesta halpakaupasta, jotain löytyi kaappien pohjalta. Sohva ostettiin 50 eurolla käytettynä, matto 20e käytettynä. Ikkunalautapeti on Zooplussalta.


Uuden tv-tason saimme H:n ystävältä ilmaiseksi. Uusi on ihanan raikas verrattuna edelliseen, ja laatikoissa saa säilöttyä näppärästi PS3-pelejä, ohjaimen johtoja sekä elokuvia. Emme siltikään hävittäneet edellistä tv-tasoa, vaan se toimittaa nykyään sivupöydän virkaa, ja välikkö on kissojen valtakuntaa.


Kuten joku varmaan huomasikin, niin meillä on tosiaan kattovalaisin, jossa on 4 käänneltävää spottia. Tykkään, kun valon saa tarvittaessa kohdistettua juuri sinne mihin haluaa. Kuvissa valaistus näyttää erikoiselta, muttei kuitenkaan rumalta.

Tuon vanhan tv-tason tilalla oli ennen kirjahylly. Halusimme siihen jotain pientä, ettei tila näyttäisi niin tyhjältä, muttemme kuitenkaan liian tunkkaista. Mielestäni onnistuimme loistavasti, ja kello kruunaa kokonaisuuden. Tapettiseinällä olevaan liitutauluun en ole keksinyt vielä uutta kuvaa/tekstiä, ja siksipä siinä on useamman vuoden lukenut "Survive". Olisiko teillä jotain kivoja ideoita siihen?

Tuossa kameran kanssa häärästessäni huomasin, etteivät tytöt ole enää lainkaan niin pelokkaita kameraa kohtaan. 1,5v kirjoittamassani postauksessa oli käytetty melko paljon vanhoja kuvia, koska tytöt pelkäsivät minua ja kameraa silloin hysteerisesti. Nyt kuitenkin sain upeat kuvat tytöistä, ja haluan jakaa ne teillekkin! Tuo vanha postaus kissoista löytyy täältä.

 
Mitä pidätte muutoksesta? Kumpi olohuone on suosikkinne?