maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kun VHS teki paluun

Tarina alkaa reilun viikon takaa sunnuntaista. Olin tyttöjen illan jälkeen aavistuksen heikossa hapessa, ja olin jo pitkään halunnut katsoa Leijonakuninkaan. Kaluttuani kaikki suoratoistopalvelut läpi, muistin, että äidillä on varastossa kyseinen leffa VHS:nä sekä videonauhuri! En kuitenkaan tuolloin jaksanut lähteä kaivelemaan varastoa, joten päädyimme vuokraamaan leffan Filmtownista. 10 vuoden tauon jälkeen Leijonakuningas teki edelleen vaikutuksen, mutta tuntui niin kovin erilaiselta, koska Blu-Rayssa on huomattava laatuero videokasetteihin.

Vain muutama päivä myöhemmin mä tulin tulokseen, että leffa on PAKKO katsoa uudelleen, sillä alkuperäisellä laadulla! Niinpä hain kaverin meille katsomaan leffaa, ja samalla reissulla haettiin anoppilasta läjä kasetteja, ja mun äidiltä vielä lisää kasetteja sekä videonauhuri. Kyseinen laite on hommattu, kun olin (muistaakseni) 3-vuotias, mutta välissä se on ollut varastossa pitkiäkin aikoja. Alla olevassa kuvassa on noin puolet meidän VHS-kokoelmasta, sekä tuo 21-vuotias nauhuri. Siinä on hetkeksi katsottavaa!



Ennen elokuvaa testasimme laitteen toimivuuden, ja täytyy myöntää, että varsinkin kelauksen alussa olin melkein satavarma, että nauhuri vähintään räjähtää tai lentää maata kiertävälle radalle. Kaveri säpsähti myös, ja juoksi huoneesta ulos. En muistanut, että VHS-nauhuri pitää noin kovaa ääntä. Kaikesta sähläyksestä huolimatta saimme Leijonakuninkaan toimimaan! Laatu oli tosin melkoista suttua, varsinkin näin HD-aikakaudella. Selailin internetin ihmemaailmaa, ja tajusin, ettei kukaan ole todennäköisesti koskaan avannut tuota meidän VHS-nauhuria. Koska meillä sattui olemaan kaikki tarvittavat asiat elektroniikan puhdistusaineesta ruuvimeisseliin, päätin tarttua toimeen. Puhdistuksen jälkeen videokuva näytti aavistuksen kirkkaamalta, eikä kuva pätkinyt samalla tavalla kuin aiemmin. Samalla sain vastauksen kysymykseen, jota olen miettinyt lapsesta asti: miltä VHS-nauhurin sisällä näyttää?


Lempparielokuvani on siis edelleen Leijonakuningas, ja myös sen jatko-osa on hyvä, mutta jokseenkin raaka. Verrattuna nykyajan lastenleffoihin, kuinka monessa lastenleffassa lauletaan veren vuodattamisesta ja tappamisesta? Samoja elementtejä oli kyllä myös ensimmäisessä osassa. Rakastan myös molempien elokuvien musiikkia, ja onnekseni ne molemmat löytyy Spotifysta! Koska Leijonakuningas oli mun suosikki jo lapsena, ja katselin sitä joskus varmaan useasti päivässä, niin nauha oli hurjan kulunut, ja päädyin ostamaan kirpparilta toisen 25 sentillä. Kerrankin halpa harrastus! Kirpparille jäi vielä kuusi kopiota, eli jos tämäkin kuluu, tiedän mistä hakea uuden! Tieni vie sinne todennäköisesti jo tällä viikolla, koska toisen lapsuuden suosikkini, Pocahontasin, nauha oli myöskin totaalisen kulunut. Huomasimme eilen H:n kanssa, kun aioimme katsoa sen, ja kieltämättä harmitti, onhan viime katselukerrasta jo varmaan 15 vuotta. Katsoimme sen sijaan Kaikenkarvaisen Charlien.


Muistatte varmaan, kun ylipainopostauksessa kerroin, kuinka poistan usein epäonnistuneet kuvat? Tällä kertaa päätin tehdä toisin, oli nimittäin erityisen hyvä fiilis, koska jaksoin meikata pitkästä aikaa! Tätä postausta oli myös erityisen hauska kuvata, ja hihittelin H:n ottamille kuville minusta. Parhaimmat ovat alapuolella kollaasissa! Myös Charlieta kiinnosti, että mitä me työhuoneessa oikein touhutaan.


 
Löytyykö teiltä vielä VHS-kasetteja tai -nauhureita? Mitkä olivat teidän lapsuuden suosikkielokuvia?

6 kommenttia:

  1. Siellähän on vaikka mitä klassikkoja?! Ai juku, Pocahontas ois todella jees nähä uudestaan taas pitkästä aikaa - harmi vain, että meiltä heitettiin aikanaan kaikki VHS-kasetit mummille ja mummillahan ei mitään tallessa todennäköisesti enää ole...

    Mun ehdottomasti suosikkileffa skidinä oli just toi Pocahontas - ja sit se yks pokemonleffa missä oli MewTwo muistaakseni ihan lopussa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, VHS-soittimet maksaa kirpputorilla 5-10 euroa, ja VHS maksimissaan 50 senttiä, eli sieltä etsimään! Pocahontasin DVD-version näin eilen meidän läheisessä S-marketissa, hintaa taisi olla 7 euroa. BluRay-versioista ei ole tietoa.

      Muistelen nähneeni tuon saman pokemonleffan, taitaa olla ensimmäinen tai ainakin yksi ensimmäisistä.

      Poista
  2. Voih! Tätä postausta lukiessani mulla tuli niin kova ikävä lapsuutta ja VHS-kasetteja. Ne kaikki lapsuudenajat kun tuli katsottua kuumeessa Muumilaakson Tarinoita. Voi niitä aikoja.... Alankohan tulla vanhaksi kun voin sanoa näin?!

    <3: karitakoolla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vaikka ei vanhoja ollakkaan, niin onhan sellaiset parikymmentä vuotta pitkä aika. Juuri nostalgiahuuruissa tuli itsekkin kaivettua nuo varastosta, onneksi äiti säilytti ne, vaikka pari vuotta sitten käskin heittää pois!

      Poista
  3. Nyt on pakko myöntää etten oo ikinä nähnyt tuota Leijonakuninkaan ekaa osaa! Kakkososan oon nähnyt kyllä! :) Mun lemppari oli pienenä Pieni Merenneito! Se oli ihan paras ja osaan sen varmaan ulkoa! :)

    https://taruanuelina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, suosittelen lämmöllä katsomaan! Vaikka kakkonen on hyvä, ei ole ykkösen voittanutta, ja nämä kaksi ovat kuitenkin todella erilaisia tunnelmaltaan. Mulla oli kans jossain vaiheessa Pieni Merenneito-vaihe :D Mulla oli myös jossain vaiheessa sellainen järkyttävä pinkki trikoohapsuhirvitysmekko, jossa oli Pärskyn kuva.

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)