sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Avoin kirje läheiselle

Hei läheinen!

Käytän sanaa läheinen, koska mä pelkään, että suutut mulle, jos kirjoitan kuka olet. Sä suutut tosi helposti, ja se on ollut joskus todella ahdistavaa. Mä en varmasti olet ainut, joka näin ajattelee. Suutut varmaan tästäkin, mutta tämä on mun tapa purkaa mun tunteita.

Susta ei ole kuulunut pitkään aikaan. Viime soitosta on jo pari kuukautta. Viimeksi sä kerroit, ettet sä soita mulle, koska sulla ei ole mitään asiaa. Se on ihan ok. Mä oon kuullut, että läheiset soittelee toisilleen muutenkin, kuin jos on asiaa. Mä en taida sitten olla sulle läheinen. En mä oikeastaan enää odota sun soittoasi.

Siksi mä päädyinkin julkiseen kirjeeseen. Mä en usko, että sä luet tätä, koska sä et varmaan käy mun blogissa koskaan. Tai sitten sun käsketään lukea tämä, mikä on oikeastaan ihan hyvä. Kirjoittaminen on varmaan sun mielestä höpöhöpöpaskaa, niinkuin suurin osa mun muistakin tekemisistä. Ikävää, ettei mun valinnat ole koskaan miellyttäneet sua.

Mut arvaa mitä läheinen! Mä olen lopettanut juomisen lähes kokonaan. Muistatko, kun sanoit mulle joskus vuosia sitten, että musta tulee juoppo? Niin musta melkein tulikin muutama vuosi sitten, mutta mä selätin sen kaiken! Mä taisin tästä viime puhelussa sulle mainitakkin, muttet vastannut juuta etkä jaata. Eikö susta ole hienoa, että mä pääsin takaisin elämän syrjään kiinni?

Arvaa mitä muuta? Mä onnistuin mun tavoitteessa! Mä suoritin amiksen ekan vuoden hyvin arvosanoin, kaikista joko S tai 3. Opettajat sanoivat, että mä olen hyvä opiskelija ja juuri oikealla alalla. Mä tiedän sun mielipiteen, datanomi on sun mielestä paska ammatti ja mä jään työttömäksi. Ei hätää, mä aion jatkaa tästä vielä ammattikorkeaan, vaikka et uskoisikaan sitä. Mä en ehkä osaa iloita noista numeroista niin paljon kuin pitäisi. Muistan kun huusit mulle kerran huolimattomuusvirheistä, kun kokeessa komeili 10-. 

Mä käyn kesän kahdessa työssä. Mä haluaisin, että sä sanoisit kerrankin, että voi vitsi kun sä oot Netta ahkera! Mutta mä muistan sun sanat; kaupan alahan on paskaduunia huonolla palkalla. Ja kun ei ole edes täysiä tunteja. Mä itse olen nauttinut, kun on jäänyt vapaa-aikaa, ja oon jaksanut olla töissä tosi hyvin, kun kerkeää välissä levätäkkin. Mä tiedän, sä halusit että olisin päätynyt jonnekkin tehtaaseen. Tämä on mun valinta, ja pysyn siinä. Vastavaasti et sinäkään olisi onnellinen esimerkiksi juuri kaupan kassalla.

Meiän olkkari ja kämppä ylipäätänsä on tosi nätti nykyään. Sitähän sä et tosin tiedä, koska et käy meillä koskaan, ja kuten aiemmin mainitsin, tuskin luet koskaan mun blogia, jotta näkisit kuvat. Mä tiedän, että matka on olevinaan pitkä, ja ei sulla ole aikaa mulle. Mä leikisti ymmärrän tämänkin. Ja viime reissu meni vähän kurjasti, kun jouduttiin H:n kanssa ajamaan keskellä yötä takaisin kotiin. Mä olin todella surullinen, ja niin oli myös H mun puolesta.

Olit oikeassa, kun sanoit, että parikymppisenä mä olen yli satakiloinen. Mulla on myös tosi paksut reidet. Sä tiedät, mä inhoan liikuntaa. Asiat voisi olla toisin, jos mulla olisi ollut joku harrastus. Mutta nallekarkit ei mene koskaan tasan, niinhän sä olet sanonut. Mä olen kuitenkin yrittänyt liikkua ja laihtua kovasti, mutta se ei tule koskaan riittämään sulle.

Anteeksi, että mä olen aina ollut niin poikamainen. Muille läheisille mä olen kelvannut sellaisena kuin olen, sä olit ainoa joka mua pilkkasi. Nyttenkin mulla on kaapissa useampia miesten huppareita, koska ne sopii mulle paremmin kuin mekot. Ehkä asia olisi toisin, jos oisin joskus saanut valita itse vaatteeni yläasteella. Mua kiusattiin koulussa niiden takia.

H etsii kovasti töitä, muttei ole vielä löytänyt. Tärkeintä on yrittää ja miettiä eri vaihtoehtoja, vaikka sä olisit eri mieltä. H on tosi ihana, kun se lohduttaa mua jos mä olen surullinen. Jos mä teen jotain tyhmää, se lohduttaa ja yrittää ratkaista ongelmat mun kanssa. Me ollaan H:n kanssa tosi onnellisia yhdessä. Mä tiedän kyllä mitä sä oikeasti ajattelet H:n ylipainosta. Kiva kuitenkin, että tykkäät hänestä muuten.

Mä en tiedä, miksi mä edes yritän vedota tunteisiin tällä kirjeellä. Sulla kun niitä ei tunnu ollut olevan vuosikausiin. Läheinen, sä satutat ihmisiä sun ympärillä! Miksi sä teet näin meille? Mä en ole ainoa johon sattuu. Meidänhän pitäisi olla sulle niitä tärkeimpiä ihmisiä! Kaiken lisäksi me ei olla valittu omia läheisiämme.

Jos sun on paha olla, älä pura sitä meihin. Ammattiapua on saatavilla. Mä tiedän, sun mielestä vain pipipäät käy terapiassa. Mä käyn yhä tänäkin päivänä, ja voin paljon paremmin kun joku kuuntelee mun huolia. Sinäkään kun et ole koskaan kuunnellut mua.

Kyllä mä muistan paljon hyvääkin, ei hätää. Mä olen vaan öisin surullinen, ja tulee helposti ajateltua niitä huonompia juttuja. Ja tarkoitus olikin purkaa se kaikki paska tähän, eikä läheisiin. Toivottavasti mä sain sut ajattelemaan. Mua ainakin itkettää.

Riippusilta jossain päin Kokemäkeä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)