sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Perusvoiteet vertailussa

Atooppisen ihon takia mulla on ollut kokeilussa useita perusrasvoja. Toiset ovat olleet parempia kuin toiset, ja ajattelin jakaa nämä kokemukset teidän kanssa. Kaikki tämän postauksen voiteet ovat apteekista ostettuja, koska ihoni ei siedä markettirasvoja niiden hajusteiden ja muiden ainesosien vuoksi. Myöskin kaikki tämän listauksen voiteista ovat Kela-korvattavia, jos reseptissä lukee "pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon". Hinnat ovat suuntaa antavia, niihin ei ole laskettu Kela-korvausta ja ne voivat heittää muutaman euron suuntaan tai toiseen eri apteekkien välillä.

Kuva: Bayer


Essex Plus
Essex Plus oli vuosia mun lemppariperusvoide, mutta jossain vaiheessa mä halusin kokeilla myös muita rasvoja. Mä kuitenkin palasin tähän takaisin, kunnes se vedettiin apteekeista pois koostumuksen muutoksen vuoksi. Toivon, että tämä voide sopii mun iholle myös muutoksen jälkeen.

+ levittyy helposti
+ imeytyy nopeasti

- tuntuu alussa ihan kuin iholle tulisi kalvo, mutta tunne katoaa nopeasti
- kumimainen tuoksu

Hinta: pieni tuubi (100g) n. 5 euroa,
pumppupullo (500g) n. 20 euroa.
(Hinnat siis ennen apteekista poistumista, paluun jälkeisiä hintoja en osaa sanoa).
Kuva: Actavis Oy


Apobase Creme
Tämä voide on mulle melkoisen uusi tuttavuus, ja päädyinkin kokeilemaan tätä sen alhaisemman rasvaprosentin takia. Sanoisin, että hyvä perusvoide, joka ei vaan jonkun ainesosan vuoksi sovellu mun iholle. Olen käyttänyt saman merkin rasvaisempaa versiota, siitä lisää alempana.

+ miellyttävän tuntuinen iholla
+ melko riittoisaa

- jotkin ainesosat eivät sovi mun iholle, ja siitä aiheutuu mm. kuivia hilseileviä läiskiä

Hinta: pieni tuubi (200g) n. 9 euroa,
pumppupullo (440g) n. 19 euroa.
Saatavilla myös muita kokoja.

Kuva: Actavis Oy


Apobase Oily Creme
Tätä Apobasen rasvaisempaa versiota käytin todella pitkään. Varsinkin talvella kuivalle ja hilseilevälle iholle tämä oli unelma... alussa. Jossain vaiheessa mun iho ei enää hyväksynyt tätä ollenkaan. Tuli lisää kuivia hilseileviä läiskiä, jotka eivät parantuneet rasvauksella yms. Tuote katosi välissä apteekin hyllyistä koostumuksen muutoksen vuoksi, mutta tämä ei sopinut minulle senkään jälkeen. Paksummille ihoalueille, kuten kuiville jalkapohjille voisin tätä vielä käyttää.

+ mukavan tuntuinen iholla
+ unelma kuiville jalkapohjille ja kyynärpäille

- imeytyy hitaasti
- rasvaisuutensa vuoksi ei anna ihon hengittää

Hinta: pieni tuubi (200g) n. 10 euroa,
pumppupullo (435g) n. 21 euroa.
Saatavilla myös muita pakkauskokoja.


Kuva: Orion
Carbalan
Tätä mulle suositeltiin syksyllä apteekissa. Carbalan sisältää karbamidia, ja se "kuorii" ihoa hellävaraisesti ja kosteuttaa tehokkaasti. Varsinkin hilseilevät kohdat katosivat tämän voiteen käytön myötä.

+ imeytyy todella nopeasti
+ levittyy hyvin

- saattaa kirvellä
- ei sovellu kasvoille

Hinta: pieni tuubi (200g) n. 13 euroa,
pumppupullo (500g) n. 28 euroa.
Saatavilla myös muita pakkauskokoja.


Kuva: Orion / Yliopiston verkkoapteekki






Lipolan
Lipolania olen käyttänyt vain yhden tuubin verran. Voide teki sen mitä siitä luvattiinkin, eli kosteutti tehokkaasti, mutta levittyy äärettömän huonosti. Tuntuu, kuin iholle olisi levittänyt hunajaa, ja se jättää tahmaisen pinnan iholle. Parhaiten tämä voide toimikin sekoitettuna Carbalaniin tai muuhun ohuempaan perusvoiteeseen.

+ kosteuttaa tehokkaasti

- levittyy huonosti
- kuivuu todella hitaasti

Hinta: pieni tuubi (200g) n. 8 euroa.
Saatavilla myös muita, pienempiä pakkauskokoja.
Kuva: Orion / Yliopiston apteekki



Ceralan Plus
Ceralan Plussaa mulle määrättiin syksyisen ihoinfektion jälkeen, ja täytyy todeta, että tämä on Essex Plussan ohella mun toinen suosikki! Tämän voiteen ainoa miinus on sen melko korkea hinta, varsinkin pidemmällä juoksulla. Onneksi voide on sentään riittoisa.

+ kosteuttaa ja ravitsee ihoa
+ imeytyy nopeasti

- hinta

Hinta: pieni tuubi (100g) n. 14 euroa,
pumppupullo (500g) n. 29 euroa.
Saatavilla myös muita pakkauskokoja.


Mitä mieltä olette tästä perusvoiteiden pikakatsauksesta?

4 kommenttia:

  1. Kivan erilainen postaus verrattuna monien blogien perinteisiin markettituotteita vertaileviin postauksiin. :)
    Mullakin on erityisesti talvella melko kuiva iho, ei aivan atopiaa kuitenkaan. Varsinkin jalkapohjat, kädet ja kyynärpäät kuivaa välillä tosi pahaksi, joten toi apobasen oily creme kuulostais kyllä hyvältä voiteelta niille. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mulla ei tosiaan tuu käytettyä markettirasvoja, meikkejä ynnä muuta juuri ollenkaan, ja se onkin syy miks en niistä oikein voi tehdä postausta. Tää olikin vastapainona niille :) Ja jos haluat kokeilla tota Oily Cremeä, niin siitä löytyy myös 100g purkki n.5 euroa, jos en ihan väärin muista.

      Poista
    2. Kiva,se voiskin olla sopivan kokoinen purkki kokeiluun, ei tartte isoa ostaa jos ei sitten tykkääkään. :D

      Poista
    3. Joo ja ainakin joskus on ollut kans sellasia minipurkkeja, joita saanu ihan testiin ilmaiseksi :) toivottavasti löytyy sopiva!

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)