tiistai 21. helmikuuta 2017

Hei terveempi minä!

Kuten monet teistä tietää, mä olen yrittänyt pudottaa painoa ja muuttaa elämäntapojani todella kauan, ja välillä onnistunutkin siinä. Kilot ovat kuitenkin tulleet aina takaisin, kun elämä on heitellyt ja oon repsahtanut vanhaan paskaruokavalioon. Jossain vaiheessa mä aloin kokeilemaan kovemmin, ja se johti entistä pahempiin repsahduksiin. Muutama viikko sitten mä kävin vaakalla, ja se näytti suurempia lukemia kuin koskaan ennen. Toki osa on työstä tullutta lihastakin, mutta varmasti osa myös nesteitä ja puhdasta läskiä. Päätin, että asialle pitää tehdä jotain pysyvää.



Ihan ensimmäisenä mä aloin tarkastelemaan mun suurinta pahetta, energiajuomaa. Mä join hurjat 14 Megaforcea viikossa. Kyllä, luit oikein, litran tuota paskaa joka ikinen päivä. Mä olin vältellyt tuon litkun lopettamista, sillä pelkäsin vierotusoireita; olin joskus ollut ilman, ja se päänsärky ja vedottomuuden tunne on kamalaa. Niin mä sitten kuitenkin vain repäisin, ja vähensin energiajuomat maksimissaan kolmeen tölkkiin viikossa. Nuo loput kolme tölkkiäkin aion pudottaa tuosta pois. Vieroitusoireet eivät olleet läheskään niin pahoja kuin aiemmilla kerroilla, sillä paikkaan kofeiinintarvetta 1-2 kupillisella kahvia päivässä. Laskeskelin myös, että säästän rahaa yli 60 euroa kuukaudessa! Myöskin H päätti tehdä saman, tosin hänen energiajuomien lipitys oli alunperinkin maltillisempaa.



Otin suurennuslasin alle myös tupakoinnin sekä alkoholin. Tupakkaa olen saanut vähennettyä lähes puolella tähän mennessä, ja se on mielestäni hyvä. Kaikkea ei kannata lopettaa kerralla, koska muuten repsahdus on taattu, eli tupakoinnin annan toistaiseksi olla, kun se vähentyi itsestään ja puolivahingossa. Huomasin myös, että mun alkoholin kulutus on pudonnut todella paljon siitä, mitä se oli. Ennen saatoin juhlia jokatoinen viikonloppu, ja tänään havahduin siihen, että olen juonut tasan 7 lonkeroa uudenvuoden jälkeen! Rahaa on säästynyt näiden osalta kymmeniä, ellei jopa yli sata euroa kuukaudessa.

Mutta sitten se vaikein; ruokavalio. Mä olen syönyt suhteellisen terveellisesti, tehnyt kotiruokaa itse ja korvannut vaalean leivän tummalla ja niin edelleen. Mun suurin ongelma olikin epäsäännölliset ruoka-ajat ja tuo järkyttävä hiilarin mättäminen. Aamuisin mä söin neljä ruisleipää, koska se oli ainut mikä piti nälkäni poissa. Nykyään mä syön aamuisin ja välipaloina rahkaa, marjoja, tonnikalaa, raejuustoa, hedelmiä, pähkinöitä ja näiden erilaisia yhdistelmiä. Toki syön edelleen ruisleipää ja näkkäriäkin, mutta huomattavasti maltillisemmin. Tämän lisäksi kannan töissä aina protskupatukkaa mukana, jos meinaa nälkä iskeä. Juon myös vettä huomattavasti enemmän. Huomaan vireystasossa selkeän eron! Tosin olen sallinut itselleni myös herkkupäivän kerran viikossa, jolloin saan syödä sipsiä tai karkkia ja jolloin en katso niin tarkasti syömisiäni.



Seuraavana työn alla on uni ja liikunta. Unesta sen verran, että mun pitäisi opetella menemään aikaisemmin nukkumaan. Oon vaan luonnostani iltaihminen, ja siksipä aikaisin nukkumaan meneminen on yhtä tuskaa mulle. Oon tämän asian kanssa ollut armollinen, ja nukkunut pitkiä päiväunia, koska muuten koko päivä töiden jälkeen menisi kiukutellessa ja laiskotellessa. Liikuntaa otan enemmän mukaan kun keho ehtii tottua uuteen ruokavalioon, ja kun nuo tiet sulaa, että uskaltaa mennä lenkille katkomatta koipiaan. 

Oletteko te tehneet elämäntapamuutoksia? Mitä olette muuttaneet ja miten olette siinä onnistuneet?



8 kommenttia:

  1. Hellureissan!
    Itse oon ollut elämäntapamuutoksella jo 2v. ja muutoksia vanhaan on tietty ateriarytmitys ja se ruokamäärä. Mitään en ole tyystin lopettanut, vain kohtuullistanut. :) Mulla on karkkipäivä kerran viikossa. :D Alkoholia juon nykyään vähemmän kuin aikoinaan koska mulle se tuo kauheat turvotukset, vähän siis saa juoda mut ei semmosia määriä kuin ennen.

    Muista olla itsellesi kiltti, älä ole liian tiukka. Mee pienin askelin, uusien asioiden omaksumisessa menee aikaa. Ainoa mihin itse sanoisn että kiinnitä huomiota, niin ateriarytmi ja muista juoda sekä nukkua riittävästi. :)

    Itse olen onnistunut omassani suht hyvin, toki vielä on opittavaa mutta se tulee kun tarpeeksi tässä menee vain eteenpäin. :) Sinnikäs pitää vain olla. Jos repsahtaa, niin se ei ole maailmanloppu, nouset vain ojasta takaisn ylös. :)

    Tsemppiä! Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mä ole enää liian tiukka. Joskus sallin itseni syödä pizzaa, mutta en edes viikottain. Juhlissa voin ottaa hyvillä mielin herkkuja, koska tämähän on elämäntapamuutos eikä suinkaan dieetti :)

      Pienin askelin eteenpäin. Kiitos tsempeistä ja tsemppiä sullekkin, oon lukenut sun blogias aina välillä :)

      Poista
  2. Hyvä ja mielenkiintonen postaus! Itekin oon vähentänyt alkoholinkäyttöä paljon vuoden vaihtumisen jälkeen. Liikuntaa pitäis viel lisätä omaan elämään. Jotenkin työvuoron jälkeen on mahdotonta saada itsensä lenkille tms. Noh, ehkä pitää vaan saada itteesä niskasta kiinni!!

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Koska mun työ on fyysistä ja en halua liikaa muutoksia kerrallaan, niin otan liikunnan kuvioihin vasta myöhemmin. Kannattaa aloittaa pienistä muutoksista :) Ja just hyötyliikunta on mainiota, esimerkiksi että valitsee hissin sijaan portaat, ja jos mahdollista niin kävelee/pyöräilee työmatkat tai käy vaikka kaupassa auton sijasta kävellen. Riippuu toki elämäntilanteesta ja asuinpaikastakin et pystyykö noita toteuttamaan mutta noin niinku esimerkiksi :)

      Poista
  3. Hyviä suunnitelmia. Hiljaa hyvä tulee, just hyvä muuttaa tapoja vähitellen. :)
    Munkin pitäisi opetella menemään ajoissa nukkumaan ja herätä aikaisemmin. Ja ehkäpä myös liikkua enemmän.. Tuntuu että tässä alkuvuoden aikana on kaikki salillakäynnit ja lenkkeilyt melkein täysin unohtuneet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tuo lenkkeily jäänyt vähemmälle, kun alkoi työt ja tuo huomma on melko fyysistä. Sen lisäksi lenkkeily on mulle se sopiva laji, ja tuolla on ollut tiet umpijäässä tai pahimmillaan vettä jään päällä, joten liukasteluksi se menisi. Kevättä odotellessa :)

      Poista
  4. Pikkuhiljaa kun tekee muutoksia, on lopputulos parempi :) Hyvin on sulla jo lähtenyt käyntiin! :) Tsemppiä jatkoon! :)

    Mun oma tarina, jonka olen syksyllä kirjoittanut:
    http://polyapinnoilla.blogspot.fi/2016/11/elamantapamuutos-kannattiko.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin tsemppiä sulle :) käyn lukaisemassa!

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)