maanantai 30. tammikuuta 2017

Mun suosikki-TV-sarjat

Me katsotaan H:n kanssa todella vähän televisiota suorana. Meillä on ne harvat televisiosarjat, mitä me tykätään katsoa, ja ne me yleensä katsotaan jälkikäteen digiboksilta, Yle Areenasta tai DNA TV:stä. Vaikka tv-tarjontaa on nykyajalla rutkasti enemmän kuin ennen, niin mielestäni suurin osa tarjonnasta on täyttä sontaa ja uusintojen uusintojen uusintoja. Tässä postauksessa ovat mun ehdottomat tv-sarjasuosikit, jotka jaksavat viihdyttää vuodesta toiseen ja kerta toisensa jälkeen.

Simpsonit

Simpsoneita mä olen rakastanut niin kauan kuin muistan. Mun ensimmäiset muistot Simpsoneista ulottuu kultaiselle 90-luvulle, kun näitä keltaisen perheen seikkailuja nähtiin vain kerran viikossa. Eihän 3-vuotias vaahtosammutin ymmärtänyt tekstitysten päälle mitään, mutta kun ne värit! Myöhemmin mä ymmärsin jo juonenkin päälle jotain, ja olin lopullisesti koukussa. Aikojen saatossa mulle on kertynyt DVD-hyllyyn kaudet 1-12, ja aion kerätä loputkin DVD-julkaisut hyllyyni, kun bongaan ne alelaarista.

Mä en oikeastaan osaa sanoa mikä Simpsoneissa viehättää; ehkä se on juurikin kirkkaat värit, tietynlainen huolettomuus ja aikuisille suunnattu huumori. Simpsonit on loistava valinta niin krapulaisiin aamuihin kuin unettomiin öihinkin. Mä en tule saamaan tästä sarjasta varmaan ikinä tarpeekseni, vaikka osaan suurinpiirtein kaikki jaksot jo ulkoa, ja tulenkin suremaan kun sarja päättyy. Simpsoneiden erityisen hyvä puoli on se, ettei niissä ole ns. jatkuvaa juonta vaan jokainen jakso on oma tarinansa.

Kuva: FOX



SYKE

Syke on mulle hieman uudempi tuttavuus. Mä olen aina tykännyt sairaalasarjoista, mutta käsittääkseni tämä oli ensimmäinen suomalainen sairaalasaippua. Se oli viime kesänä tai keväänä joku uneton yö, kun satuin tätä sarjaa vilkaisemaan pätkän Yle Areenasta. Ahmin sitten kaikki jaksot kerralla, ja jäin odottelemaan uutta kautta. Tällä hetkellä Yle TV2:lla pyörivät neljännen tuotantokauden jaksot me katsottiin H:n kanssa heti vuoden ensimmäisenä päivänä, kun ne Areenaan saapuivat.

Sykkeessä viehättää juuri sen vauhdikkuus, arvaamattomuus ja draama. Vaikka sarjassa tapahtuu paljon järkyttäviä asioita, niin ne kuitenkin ovat edes jollain tavalla realistisia. Yle päätti lopettaa sarjan tilaamisen, ja mä todella toivon, että joku muu kanava tai suoratoistopalvelu jatkaa Sykkeen tilaamista. Näin hyvää sarjaa ei saa jättää kesken!

Kuva: YLE


Uusi Päivä

Mä muistan, kun tytöt seurasi tätä perhekodissa todella tiiviisti. Alussa mua ei voinut koko sarja vähempää kiinnostaa, mutta päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden. Nyt kuusi vuotta myöhemmin en voi jättää yhtäkään jaksoa välistä. Tosin jossain välissä en katsonut koko sarjaa varmaan vuoteen, ja se ei haittaa. Yle on päättänyt lopettaa sarjan ensi vuonna, ja sen jälkeen aion katsoa jokaikisen jakson uudelleen!

Uusi Päivä, tuttavallisemmin UP, on siis Ylen vastine Salkkareille. Mä olin joskus Salkkari-fani henkeen ja vereen, mutta kyllästyin niihin jatkoihin ylilyönteihin. UP on huomattavasti "rauhallisempi" ja realistisempi sarja, vaikka kyllä sitä tässäkin sarjassa sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä. Suosittelen katsomaan, jos ette ole koskaan ennen katsoneet!

Kuva: YLE


Serranon perhe

Mun tuskin tarvitsee edes selittää miksi mä tykkään tästä sarjasta. Mä muistan kun olin yläasteella, ja kesäisin mökillä heräsin Serranon perheen alkutunnariin. Me ollaan vastikään alettu H:n kanssa katsomaan Serranoita uusiksi, koska meillä on kaikki jaksot DVD:llä. Tiesittekö, että Serranojen formaattia on myyty myös muihin maihin, eli käytännössä sarjasta on tehty erikielisiä kopioita? Alla voitte vertailla tšekkiläistä ja alkuperäistä versiota.  

Muokkaus 31.1: Alkuperäisten Serranojen eka jakso oli taas kerran kadonnut Youtubesta, enkä löytänyt toista tähän hätään :(


Serranoissa viehättää sen erikoisuus; erikoinen perhe ja espanjan kieli. Tässäkin sarjassa on välillä melkoista kohellusta, ja joskus mä koen hahmojen puolesta niin suurta myötähäpeää, että mun on pakko kääntää pää pois. Jaksojen pituus on normaalisti tunnista puoleentoista tuntia, eli lyhyen elokuvan verran, ja niinpä niihin saadaan sisällytettyä paljon juonta.

Katsotteko te paljon televisioita tai suoratoistopalveluita? Mitkä ovat teidän suosikkisarjojanne?

4 kommenttia:

  1. Ihanan oloinen blogi sulla! Jään lueskeleen :) Ja näistä sarjoista.. siis ihan mahtavia! Itekkin oon kattonu serranoita aikoinaan ja olin joskus ihan koukussa siihen sarjaan! Uutta päivää katson edelleen & syke on parhaimpia kotimaisia sarjoja hetkeen mitä oon nähnyt! Toivotaan että sen tekeminen jatkuu, ei todellakaan noin hyvää sarjaa voi jättää kesken! Tosi kiva postaus :) Simpsoneitakin tulee välillä katseltua. Muita lempparisarjoja mulle on ollut Kimmo- löytyy yle areenasta, vampyyripäiväkirjat ja walking dead, suosittelen katsoon noita :)

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kimmoa oon silloin tällöin kattonut, se on ihan hauska. Vampyyripäiväkirjoja ja Walking Dedia oon joskus kattonut pätkän, ja ne ei vaikuttanut ihan mun jutulta.

      Katoin muuten just UP:n ennakkojaksot, ja mulla meni tunteisiin :( en malta oottaa perjantaita!

      Poista
  2. Kiva postaus! Hyvä että sulla on tässä sarjoja muualtakin kuin Netflixistä. Simpsonit kuuluvat kans omiin suosikkeihin, niitä on tullu katottua ihan pienestä pitäen! :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mä en ole koskaan katsonut Netflixistä kuin pari jaksoa Breaking Badia, mä en ole varma onko meillä edes tällä hetkellä Netflixiä :-D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)