lauantai 21. tammikuuta 2017

Kotini on linnani, osa 1: Makuuhuone

Long time, no seen! Me ollaan jo jonkun aikaa asuttu uudessa kodissa, ja tavarat ovat pikkuhiljaa löytäneet paikkansa, tosin vielä osa seilaa ympäri hyllyjä, mutta hiljaa hyvää tulee. Samalla me ollaan H:n kanssa opeteltu elämään avopuolisoina, ja tähän asti meillä on mennyt todella hyvin! Kotitöistä ei olla saatu tappelua aikaiseksi, pientä kärhämää joistain pikku jutuista, mutta ne kuuluvat asiaan. Meillä on ollut selkeä jako; jos toinen on töissä/opiskelee, niin toinen tekee enemmän kotitöitä. Jos taas molemmat työskentelee/opiskelee, niin kotityöt menee suurinpiirtein puoliksi.

Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, nimittäin mä sain töitä! Osa-aikaista hyllytyshommaa, joka on mulle ennestään jo tuttua. Oon enemmänkin kuin tyytyväinen, koska kotona oleminen alkoi jo hajottamaan ja työ tuo tiettyä rutiinia. Myöskin tuilla eläminen oli inhottavaa, ja koska meillä ei liikaa rahaa ole, niin jokainen työtunti on plussaa. Mä herään töihin joka aamu siinä aamuneljän ja viiden välillä, ja töiden jälkeen olen usein aika väsynyt, mutta uskon että se menee ohi kun keho tottuu aikaisiin heräämisiin. Töissä tulee myös paljon kyykättyä ja noustua tuolille ja takaisin alas, joten alakroppa saa hyvän treenin lähes päivittäin.

Mutta sitten itse asiaan! Ennen pientä blogitaukoa lupasin teille kuvia uudesta asunnosta, ja nyt esittelen teille meidän kodin huone kerrallaan. Ekana on vuorossa makuuhuone!



Meidän makuuhuone on melko pieni, koska meillä ei ole ollenkaan vaatekaappeja, vaan kaksi vaatehuonetta; iso ja pieni. Mä halusin makuuhuoneesta mahdollisimman rauhallisen näköisen ja mahdollisimman vähän ylimääräistä tavaraa, ja onnistuin siinä mielestäni hyvin. Tummat huonekalut, violetin eri sävyt ja mustavalkoinen tapetti sopivat hyvin yhteen. Verhot ja violetit koristetyynyt olen itse tehnyt, matto saatu sukulaisilta ja päiväpeitto ostettu kirpputorilta. Huonekalut sekä taulu ovat Ikeasta. Sänky on vain 120cm leveä, ja meillä onkin haaveissa 160cm leveä sänky. Tosin siihen ei tällä hetkellä ole varaa, koska me halutaan sitten kerralla kunnollinen, jossa on hyvä nukkua ja joka kestää vuosia.



Vaikka mä halusin rauhallisen tunnelman makuuhuoneeseen, niin televisio tekee poikkeuksen. Mä halusin mun vanhan television makkariin kakkosteeveeksi, koska kaikki laitteet eivät mahtuneet olohuoneen televisioon kiinni. Toisekseen, voi katsoa toista ohjelmaa, jos toinen haluaa katsoa jotain muuta olohuoneessa. Kipeänä tämä on myös ollut pelastus, totesin sen viikko sitten kun selkä sanoi naks enkä pystynyt istumaan kahteen päivään. Makuuhuoneen televisiossa ei ole ollenkaan digiboksia, vaan Googlen Chromecast sekä Playstation 2 ajamassa DVD-soittimen virkaa. Television yläpuolella oleva jouluvalo päätettiin jättää toistaiseksi paikalleen, sillä se on kivan tunnelmallinen yövalo.



Mä rakastuin tuohon tapettiin! Se oli toinen niistä syistä, miksi me valittiin tämä huone makkariksi. Toisesta "makkarista" tuli sitten vieras/työhuone, sillä se on paljon isompi ja muutenkin ei vain jotenkin tuntunut makuuhuoneelta. Molemmissa makuuhuoneissa sekä olohuoneessa on tehostetapetti vain yhdellä seinällä, mikä on hieno juttu, koska kokonaan tapetoituina huoneet olisivat näyttäneet liian "sekavilta". Iso taulu tapetin vastakkaisella seinällä kruunaa kokonaisuuden. Meillä on myös muissa huoneissa samantyyppiset taulut, näätte ne sitten seuraavissa huonepostauksissa :) 

Mitäs tykkäätte meidän uudesta kodista? Minkälaisia makkareita teillä on?

12 kommenttia:

  1. Ihana tapetti!! ♥

    http://kanervaneuvonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. meillä homma menee toisin päin eli makkari on hitonmoinen halli! ei mitään hajua, miten sen saisi hyvännäköiseksi :-D kokoa on siis samanverran kuin olohuoneella ja keittiöllä yhteensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jos työhuoneesta ois tullut makkari, niin ois ollut ihan liian iso, ja just se ku en halunnu makkariin ylimääräistä tavaraa ja sit jollain se tyhjiö olis pitänyt täyttää. Onks teillä makuuhuoneessa esimerkiksi telkkaria? Jos se huone on tosi iso, niin mahdollisesti joku sohva vois olla kiva?

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallinen makkari! Ja kotoisa. :) Tykkään etenkin tosta, kun oot tummia värejä sinne yhdistellyt, sillä itelläni oli mielessä kans just omaan makkariin yhdistellä harmaata ja violettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla on noi tummat huonekalut ollut tosiaan siitä asti kun muutin omilleni, kissojen kanssa on turha haaveilla valkoisesta :D ja noita on tosi helppo yhdistellä erilaisten sisustuksien kanssa. Ja harmaa ja violetti sopii tosi hyvin yhteen, ja jos tykkää värikkäämmmästä niin myös limenvihreä :) nuo verhothan on toiselta puolelta limenvihreät kuten nuo "nauhatkin"

      Poista
  4. Kivannäköistä! :)
    Onnea uuteen kotiin & onnea työpaikasta myös! :D

    VastaaPoista
  5. Ompa kivan tunnelmalliset värit! :-) Tosi rauhallisen näköinen makuuhuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) meille tulee itseasiassa uusi sänky ihan näinä päivinä, kun saadaan sukulaisten vanha kun he joutuvat vaihtamaan moottorisänkyyn erinäisten syiden takia, niin se tietenkin muuttaa vähän yleisilmettä

      Poista
  6. Tuossa somea käsittelevässä postauksessa oli erittäin hyviä pointteja! Tuo tapetti on aivan ihana ja ei liian rauhaton. :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)