tiistai 29. marraskuuta 2016

Syntymäpäiväillallinen

Mä olen ollut aina hyvän ruuan ystävä, ja sen kyllä näkee. Vaikka painonpudotus on ajankohtaista, niin juhlapäivinä mä en ruuasta tingi, tosin en muutenkaan laske kaloreita enkä noudata mitään erityistä dieettiä. Painonpudotuksessa mulla on kaverina H sekä maalaisjärki, ja niiden lisäksi muutama kaveri joiden kanssa lenkkeillä. Hiljaa hyvää tulee, niinhän ne sanoo.

No, tänään mä sitten täytin 22 vuotta. Päivä ei oikeastaan eronnut normaalista mitenkään, ei me tehty mitään kovin erikoista, paitsi tavallista parempaa ruokaa, nimittäin perunamuusia, porsaankyljyksiä ja salaattia. Ruokajuomaksi mä nappasin S-marketista Marlin vaalean "vaniljaglögin", mutta H ilmoitti, ettei hän pidä glögistä, joten saan nauttia tuon koko ihanuuden yksin. Me myös kokattiin yhdessä, mitä me tehdään itseasiassa aika usein.

Perunamuusin oon tehnyt aina samalla kaavalla; ensin perunat kuoritaan, sitten pilkotaan ja lopuksi keitetään. Kun perunat on keitetty, siivilöin perunat, muussaan niitä vähäsen, sitten törkeä köntti voita sekaan ja sähkövatkaimella sekaisin, kunnes voi on sulanut ja perunat muusina. Sitten vaan suola ja tilkka maitoa joukkoon ja lopuksi vielä toinen huolellinen sekoitus. Tällä tavoin perunamuusista tulee hyvänmakuista ja ihanan kuohkeaa.



Porsaankyljyksiä en muista kokanneeni moneen vuoteen, joten otin vähän netistä ideoita maustamisen ja kypsennyksen suhteen. Mausteena käytin soijakastiketta, paprikajauhetta, jauhettua maustepippuria sekä suolaa, joista tein tahnan jonka hieroin lihan pintaan ennen paistamista. Maustepippuri toi ihanan jouluisen tuoksun keittiöön! Maustamisen jälkeen käytin lihat pannulla ottamassa hieman väriä, ja laitoin ne laakeaan uunivuokaan, ja viipaloin kolme porkkanaa mukaan tuomaan makua. Lopuksi keitin vielä pannulla muutaman desin lihalientä, ja tökkäsin koko komeuden uuniin hautumaan lähes tunniksi.



Me ei olla H:n kanssa erityisesti kasvisten ystäviä, mutta halusin kuitenkin ruuan kanssa kunnon salaatin. Tällä kertaa salaattiin valikoitui keltaista paprikaa, lehtisalaattia, kotimaista kurkkua ja tomaattia sekä fetajuustoa. Mun mielestä ruoan pitää olla värikästä! Kaapista löytyi jo valmiiksi Thousand Island- salaattikastiketta, joka on mun ehdoton suosikki ollut aina. Jälkkäriä me ei tällä kertaa tehty, sillä tuo annos täytti jo valmiiksi niin paljon, että jälkkärin kanssa oltaisiin varmaan poksahdettu.



Siinä oikeastaan oli mun synttärit, hyvää ruokaa ja sain rahaa lahjaksi kuten olin toivonutkin. Viikonloppuna meillä on vielä kavereiden kanssa synttärijuhlat ja samalla pikkujoulut, jotka tosin uhkaavat peruuntua, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Täytyy kyllä myöntää, että Black Fridayna ja vielä tänäänkin on tullut tilattua kaikennäköistä kivaa eBaysta sekä muista nettikaupoista itselleni "synttärilahjaksi", ja eilen tulikin jo Prisman paketti, josta paljastui juuri oikean kokoinen Adidaksen huppari. Mutta näistä ostoksista teen sitten oman postauksen, kunhan nuo kiinanpaketitkin saapuvat.

Pöytä on katettu!


Miten te juhlitte synttäreitä? Onko teillä jotain erityisiä juhlaruokia?

2 kommenttia:

  1. Hyvännäköistä ruokaa! Ja myöhäiset synttärionnittelut! :)
    Mullakin oli synttärit ihan pari päivää sun jälkeen, torstaina. Enpä oikeastaan mitään ihmeellistä tehnyt, oon tällä hetkellä käymässä vanhempien luona niin kakkukahvit juotiin vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäiset synttärionnittelut sinnekkin :) Me käytiin sitten torstaina ulkona syömässä ja perjantaina juhlittiin kavereiden kanssa, yksi kaveri tuli PK-seudulta asti :) nyt voikin keskittyä muuttojuttuihin

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, niin risut kuin ruusutkin. Muistathan kuitenkin ilmaista mielipiteesi asiallisesti :)